Välillä tuntuu niin helpolta ja välillä sitten taas ahdistaa. Suhtautumiseni ruokaan ja syömiseen on ollut niin monta vuotta ongelmallinen. Syömällä voi palkita itseään, mutta oikeastaan se auttaa ihan kaikkeen. Oli olo mikä tahansa, niin aina voi syödä. Jos on surullinen, ahdistunut tai vihainen, syöminen rauhoittaa. Jos on iloinen, syöminen rentouttaa ja ilahduttaa lisää. Jne. Listaa voisi jatkaa miten pitkälle tahansa. Ei ole sellaista olotilaa mihin syöminen ei auttaisi.

Tuo kierre pitäisi saada katkaistua ja siitä tässä koko projektissa on kyse. Pitää oppia syömään elääkseen eikä elämään syödäkseen. Helppoa, eikö totta?